26.11.2015
Julkaisulista jälleen ajan tasalle ja suomennettuun mangaan perustiedot Valkoinen noita - Jatkosota- ja Ajokoira ja muita H. P. Lovecraftin tarinoita -sarjoista (tai itse asiassa yksiosaisista julkaisuista). Lisäksi suomennettuun mangaan puuttuvia ikäsuosituksia ja tekijöiden nimet japanilaisin merkein.1.11.2015
Suomennettu manga -osastossa sarjojen nimet ovat nyt myös japanilaisin merkein, esim. ウルフル・ムーン. Suluissa on nimen translitteraatio (Wolfull Moon), minkä lisäksi viemällä hiiren osoittimen japaninkielisin merkein kirjoitetun nimen päälle saa näkyviin vaihtoehtoisen translitteraation, mikäli sellaista on.
26.10.2015
Julkaisulistaan paljon uusia tulevia sarjoja (Häntä pystyyn!, Kill la Kill, Koiria ja isäntiä, Akame, Pokémon-elokuvien mangasovituksia ja Tonari no Seki-kun). Lisäksi suomennettuun mangaan perustiedot Saksinaisesta, Uncanny Brainsistä ja Virgin Bloodista.
18.9.2015
Karin 7-12 suomennettuun mangaan ja päivitystä julkaisulistaan. Pahoittelut pitkästä päivitystauosta.
27.7.2015
Julkaisulistapäivitys ja suomennettuun mangaan One Piece 45, Neon Genesis Evangelion 12 ja perustiedot Titaanien sodasta.
25.6.2015
Julkaisulistaan äskettäin julkistettujen uutuussarjojen ilmestymispäiviä. Lisäksi suomennettuun mangaan tiedot Steins;Gate-sarjasta.
6.4.2015
Päivitystä suomennettuun mangaan (ikäsuositustietoja ja kääntäjien nimiä).
5.4.2015
Suomennettuun mangaan tiedot uusimmista sarjoista: Mirai Nikki Mosaic, Mirai Nikki Paradox, Blood+, Koirasoturi Gamu, Mopsi tuli taloon ja Kani nimeltä Mulko.
3.4.2015
Suomennettuun mangaan tiedot seuraavista sarjoista: Summer Wars, Bloody Kiss, Magic Knight Rayearth II, Deadman Wonderland, Puella Magi Madoka Magica: The Movie Rebellion ja Aron morsiamet.
2.4.2015
Julkaisulistapäivitys ja Pokémon Adventuresin tiedot suomennettuun mangaan. Muidenkin viime kuukausina julkaistujen sarjojen tietoja on tulossa sivuille piakkoin.
12.3.2015
Doki Doki on täten herännyt talviuniltaan! Julkaisulista on jälleen ajan tasalla - mukana ovat mm. tämän vuoden uutuussarjat All You Need Is Kill, Steins;Gate ja Shingeki no kyojin (suomijulkaisun nimi voi vielä muuttua). Lisäksi suomennettuun mangaan tiedot Kill Me Baby- sekä Rakastajat henkeen ja vereen -sarjoista. Pahoittelut pitkästä päivitystauosta.
13.8.2014
Puella Magi Madoka Magica suomennettuun mangaan.
1.7.2014
Resident Evil Marwaha Desire 1-2, Nekomajin ja Veitsi kukkasen kupeella kansikuvineen suomennettuun mangaan.
26.6.2014
Fang, Veitsi kukkasen kupeella, Kirjeitä koirien maasta ja Kiiluvat kulmahampaat suomennettuun mangaan.
25.6.2014
Julkaisulistaan uusien sarjojen (mm. Pokémon Adventures) ilmestymispäivät.
16.6.2014
Oh! My Goddess 17-26 suomennettuun mangaan.
12.5.2014
Black Lagoon 5-9, Rinne 2-6 ja Arki 1-4 suomennettuun mangaan.
3.4.2014
Julkaisulistapäivitys ja haamukansia suomennettuun mangaan.
30.3.2013
Päivitystä julkaisulistaan.
26.3.2013
Suomennettuun mangaan tiedot seuraavista sarjoista: Naapurirakkautta, Weed Gaiden: Soturien tie, Verenhimoiset hirviöt, Darren Shan, Kuinka susi kesytetään, Kuuma kahvia ja kuumia tunteita, Mirai Nikki, Neiti Koume, tiikeriraita, Resident Evil Marhawa Desire ja Rock Leen ninjatarinat.
25.3.2014
Suomennettuun mangaan Wolfull Moon, Maaginen suklaapuoti ja Romeo x Julia.
20.3.2014
Laaja päivitys julkaisulistaan, jossa on nyt myös tänä vuonna alkavien, uusien sarjojen päivämäärät. Pahoittelut pitkästä päivitystauosta!
6.11.2013
Julkaisulistapäivitys sekä seuraavien sarjojen tiedot suomennettuun mangaan: K-ON! - High School, Olet vampyyriorjani ja Yhdessä kotiin.
24.7.2013
Hero Tales 1-3 lisätty suomennettuun mangaan.
23.7.2013
Suomennettuun mangaan Happy Happy Clover 1-3.
16.7.2013
Julkaisulistapäivitys sekä suomennettuun mangaan tiedot sarjoista Eläimiä kerrakseen, K-ON! - College ja Nekomajin.
20.6.2013
Monster Hunter Orage 2-3, Fruits Basket 1, The Best Selection 1-2 ja Gon 3-4 suomennettuun mangaan.
19.6.2013
Julkaisulista ajan tasalle ja Etsiväkoira Sherdock 1, Puheenjohtaja ja kissanpentu, Monster Hunter Orage 1 sekä Finlandia 2 suomennettuun mangaan.
4.6.2013
Suomennettuun mangaan Finlandia 1 ja uusi annos haamukansia.
3.6.2013
Suomennettuun mangaan The Gentlemen's Alliance Cross 3-5 ja Weed 3-19.
30.5.2013
Julkaisulistapäivitys sekä aimo annos vuodenvaihteen jälkeen ilmestyneitä sarjoja suomennettuun mangaan: Finlandia, Wanted!, Shin Gaiden: Sankaritarinoita, Viidakon valtias, Doubt, Twiitataan, rakkaani, Puheenjohtaja ja kissanpentu, Etsiväkoira Sherdock ja Kirottu suudelma.
23.4.2013
Doki Doki herää viimein talviuniltaan! Pahoittelut todella pitkästä päivitystauosta ja tervetuloa takaisin. Photobucketin uudistusten takia kaikki sivun kuvat eivät vielä näy kunnolla, mutta niitä korjataan paraikaa. Lisäksi suomimangaosasto on vielä muutaman kuukauden jäljessä, mutta julkaisulista on jälleen ajan tasalla. Palautetta julkaisulistasta otetaan yhä mielihyvin vastaan vieraskirjassa.
24.10.2012
Pichi Pichi Pitch 1-7 suomennettuun mangaan ja julkaisulistapäivitys.
22.10.2012
Suomennettuun mangaan Inuyasha 44-49, Chrono Crusade 5-6 ja Hirviöprinsessa Hime 5-6.
30.9.2012
Suomennettuun mangaan Soul Eater 1, Gon 1-2 ja paljon haamukansia.
25.9.2012
Uusia sarjoja julkaisulistaan: Finlandia, Wanted (yksiosainen) ja Kill Me Baby.
26.8.2012
Iso päivitys sekä suomennettuun mangaan että julkaisulistaan, johon lisättiin mm. tulevat sarjat Hamtaro ja ystävät sekä Kill Me Baby.
23.5.2012
Chi's Sweet Home 4-7 ja aimo annos haamukansia suomennettuun mangaan.
17.5.2012
Päivitystä suomennettuun mangaan ja julkaisulistaan, johon lisättiin mm. tulevat sarjat Gon, Navi Luna, Monster Hunter Orage, Riki, At Laz Meridian ja Kuroshitsuji.
9.5.2012
Julkaisulista ajan tasalle. Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta - nyt päivityksiä pitäisi tulla taas hieman tiuhempaan tahtiin.
16.3.2012
Suomennettu manga -osasto ajan tasalle.
18.1.2012
Julkaisulista taas ajan tasalle.
8.1.2012
Weed 1-2 ja Hopeanuoli 17-18 suomennettuun mangaan.
28.12.2011
Hellsing 1, 6-7 suomennettuun mangaan ja aimo joukko haamukansia.
19.12.2011
Julkaisulista ajan tasalle ja suomennettuun mangaan tiedot parin viime kuukauden uutuussarjoista. Listaan tuli myös uutuutena oma luettelo julkaisuille, joiden ilmestyminen vaikuttaa epävarmalta.
4.10.2011
Laaja julkaisulistapäivitys.
25.8.2011
Vampire Hunter D 2-3 suomennettuun mangaan.
12.8.2011
Yu-Gi-Oh! 26 ja 28 sekä Rave 12, 14-15 ja 19 suomennettuun mangaan.
10.8.2011
Black Lagoon 2-4 suomennettuun mangaan ja päivitystä julkaisulistaan.
7.8.2011
Julkaisulista ajantasalle ja Chrono Crusade 1-4 suomennettuun mangaan.
5.8.2011
Hopeanuoli 9-15 suomennettuun mangaan.
27.7.2011
Inuyasha 42-43, Naruto 10, 12-14 ja Planetes 1 suomennettuun mangaan.
24.7.2011
La Esperança 1-3 suomennettuun mangaan.
17.7.2011
Oh! My Goddess 6, 7-9 ja 13 suomennettuun mangaan.
15.7.2011
Päivitystä julkaisulistaan.
12.7.2011
Karin 1-6 suomennettuun mangaan.
6.7.2011
Shugo Chara! 1 ja Hamsteripäiväkirjat 1-6 suomennettuun mangaan.
29.6.2011
Nana 1-8 suomennettuun mangaan.
23.6.2011
Chi's Sweet Home 2-3 ja Kekkaishi 2-3 suomennettuun mangaan.
4.6.2011
Fullmetal Alchemist 22-27 suomennettuun mangaan.
30.5.2011
Kekkaishi 1 ja Black Lagoon 1 suomennettuun mangaan sekä päivitystä julkaisulistaan.
20.5.2011
Wolf's Rain 2, Magic Kaito 2 ja aimo annos haamukansia suomennettuun mangaan sekä päivityslistapäivitys.
1.5.2011
Päivitys julkaisulistaan.
27.4.2011
Julkaisulistapäivitys muun muassa Punaisen jättiläisen parista loppuvuoden uutuusjulkaisusta.
30.3.2011
Chi's Sweet Home - Oma koti kullan kallis 1 ja Gravitation 1 suomennettuun mangaan.
16.3.2011
Jpop Idol 2, Wolf's Rain 1, Lament of the Lamb 1, Dark Metro 1 ja Doors of Chaos 1 suomennettuun mangaan.
15.3.2011
Julkaisulistapäivitys, muun muassa Punaisen jättiläisen uutuussarja heinäkuulle.
3.3.2011
Iso julkaisulistapäivitys. Pahoittelen viime aikojen harvaa päivitystahtia, opintoni ovat vieneet suuren osan ajastani. Toivon mukaan Doki Doki päivittyy tästä eteenpäin taas tiheämmin. Julkaisuaikojen muutoksista otetaan yhä mielellään vinkkejä vastaan vieraskirjassa.
1.2.2011
Jpop Idol 1 suomennettuun mangaan.
30.1.2011
Hopeanuoli 4-8 suomennettuun mangaan.
4.1.2011
Magic Kaito 1 suomennettuun mangaan.
9.12.2010
The Gentlemen's Alliance 1-2:n esittely ja paljon haamukansia suomennettuun mangaan.
2.12.2010
Butterfly 1:n, Emma 8-10:n ja Rinne 1:n esittely ja La Esperançan sarjatiedot suomennettuun mangaan. Julkaisulistakin on taas ajan tasalla. Tästä lähtien kaikkia uusintapainosten (esim. One Piecen 2. painos) niteitä ei enää luetteloida kuukausi kuukaudelta, mutta niiden alkamisesta ilmoitetaan Muuta-kohdassa. Sarjojen ykköspainokset listataan normaaliin tapaan.
30.10.2010
Julkaisulistapäivitys ja Death Note 4:n esittely.
20.9.2010
Julkaisulistapäivitys ja Rinne suomennettuun mangaan.
30.8.2010
Julkaisulistaan uusia päivämääriä ja Punaisen jättiläisen mangauutuus.
19.8.2010
Julkaisulistapäivitys sekä Imadoki! ja Kitchen Princess suomennettuun mangaan.
17.7.2010
Orange Planet 1-4:n esittely, The Best Selection suomennettuun mangaan ja Ivrean julkaisupäiviä julkaisulistaan.
13.7.2010
Hopeanuoli 3:n esittely ja julkaisulistapäivitys.
9.7.2010
One Piece 42-44:n esittely ja julkaisulistapäivitys.
27.6.2010
Julkaisulistapäivitys sekä Fallen Moonin ja Fushigi Yuugi 13:n esittely.
23.6.2010
Trinity Blood 8-9:n esittely.
22.6.2010
Olipa kerran me 4-5:n ja Naruto 8:n esittely.
18.6.2010
Neon Genesis Evangelion 11:n esittely.
7.6.2010
Hellsing 5:n ja Hopeanuoli 1-2:n esittely sekä päivitystä julkaisulistaan.
6.6.2010
Hellsing 3-4:n esittely.
24.5.2010
Julkaisulistaan uusi tuleva sarja Rinne sekä suomennettuun mangaan Ghost! ja Hopeanuoli.
27.4.2010
Julkaisulistaan uusia päivämääriä loppuvuodeksi ja suomennettuun mangaan Salapoliisi Conan 52:n esittely sekä paljon haamukansia.
9.4.2010
Julkaisulistapäivitys ja Pichi Pichi Pitch suomennettuun mangaan.
4.4.2010
Julkaisulistapäivitys ja Tuulen laakson Nausicaä 1-5:n esittely.
26.3.2010
Fullmetal Alchemist 20-21:n esittely.
21.3.2010
Yotsuba&! 7:n ja 8:n esittely.
12.3.2010
Julkaisulistaan paljon uusia sarjoja ja päivämääriä sekä Magic Kaito suomennettuun mangaan.
15.2.2010
Paljon haamukansia, pari uusinta sarjaa ja pieni ulkoinen muutos suomennettuun mangaan, päivitystä julkaisulistaan ja lisäyksiä linkkilistaan.
2.2.2010
Julkaisulistaa päivitetty parilla uutuussarjalla ja uusilla julkaisupäivillä.
4.1.2010
Julkaisulistapäivitys. Hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille kävijöille!
7.12.2009
Lament of the Lamb, Butterfly ja Kasumi suomennettuun mangaan. Julkaisulista taas ajan tasalle.
24.9.2009
Uusi Doki Doki ilmestyi nyt selattavaksi. Uudessa versiossa on kymmenittäin uusia mangajulkaisujen tietosivuja, ja keväällä on luvassa paljon pseudomangan esittelyjä. Sitä odotellessa julkaisulistaa ja suomennetun mangan tietokantaa päivitetään säännöllisesti ja kävijävinkit ovat, kuten aina, toivottuja. Ilmoitathan myös jos huomaat toimimattomia linkkejä tai kuvia!
4.5.2009
Päivitystä julkaisulistaan ja ilmoitus muutosta etusivulle.
3.3.2009
Death Note #1-3:n esittelyt suomenkielisiin mangoihin ja päivitystä julkaisulistaan.
13.2.2009
Laaja julkaisulistapäivitys ja seuraavien sarjojen haamukansia: Inuyasha, Salapoliisi Conan, Yotsuba&! sekä Rave. Julkaisulistan muutoksista ei ilmoiteta aina erikseen etusivulla, joten kannattaa seurata luetteloa säännöllisesti.
3.1.2009
Salapoliisi Conan #35-48:n esittelyt ja julkaisulistapäivitys.
13.12.2008
Päivitystä julkaisulistaan ja suomenkielisiin mangoihin sekä Full Moon wo Sagashiten kahden viimeisen osan esittelyt.
7.10.2008
Päivitystä julkaisulistaan.
30.8.2008
Uusia päivämääriä julkaisulistaan sekä Full Moon wo Sagashite 5:n ja One Piece 21:n esittelyt. Doki Dokin päivitykset vähenevät taas syksyiseen tapaan, mutta ainakin julkaisulistaa yritetään pitää ajan tasalla talvellakin.
26.8.2008
Päivitystä julkaisulistaan ja Fullmetal Alchemist 10-12:n esittelyt sekä japaninkieliset lukujen nimet kaikkiin kyseisen sarjan esittelyihin.
15.8.2008
Julkaisulistapäivitys ja paljon haamukansia.
4.8.2008
Päivitystä julkaisulistaan, suomenkielisiin mangoihin ja melkein mangoihin.
20.7.2008
Julkaisulistapäivitys ja Yu-Gi-Oh! 18-20:n esittelyt.
27.6.2008
Rave suomenkielisiin mangoihin, Yu-Gi-Oh! 14-17:n esittelyt ja päivitystä julkaisulistaan.
2.6.2008
Julkaisulistapäivitys (mm. Egmontin kesän uutuusmanga), Astro Boy 3:n esittely ja .hack: Taru iltahämärän rannerenkaasta suomenkielisiin mangoihin.
27.5.2008
Yotsuba&! lisätty suomenkielisiin mangoihin.
22.5.2008
Paljon uusia mangoja julkaisulistaan (myös uusi kustantamo, Ivrea) ja One Piece 26-29:n esittelyt. Kesän aikana on luvassa taas talvea enemmän päivityksiä: etenkin suomenkielisten mangojen listalle tulee paljon "rästiin jääneitä" esittelyjä.
3.5.2008
Päivitystä julkaisulistaan ja melkein mangoihin.
28.3.2008
Paljon uusia ilmestymispäiviä julkaisulistaan (kiitos Anime-lehdelle!) ja päivitystä melkein mangoihin.
26.3.2008
Full Moon wo Sagashite 4:n esittely, julkaisulistapäivitys ja Vartijat lisätty melkein mangoihin.
7.3.2008
Päivitystä julkaisulistaan ja One Piece 20:n, 22-23:n ja 25:n esittelyt sekä lukujen nimet 12. osaan.
1.3.2008
Ark Angels 1-2:n (kiitos, Silverynova!), Fullmoon wo Sagashite 3:n, Fullmetal Alchemist 7-9:n ja Emma 6-7:n esittelyt sekä päivitystä julkaisulistaan.
18.2.2008
Julkaisulistaa ja suomenkielisiä mangoja päivitetty.
14.2.2008
Julkaisulistapäivitys ja Yu-Gi-Oh!:n, Full Moon wo Sagashiten sekä Oh! My Goddessin haamukannet.
2.2.2008
Inuyasha osien 23-27 ja Neon Genesis Evangelionin yhdeksännen kirjan esittelyt.
29.1.2008
Paljon uutta julkaisulistaan.
2.1.2008
Dream Kiss 1-4:n esittelyt.
30.12.2007
Beybladen molempien osien esittelyt (kiitokset Jepulle!) ja Finnmanga 1-4:n esittelyt kansikuvineen melkein mangoihin.
26.12.2007
Full Moon wo Sagashiten kahden ensimmäisen osan esittelyt.
20.12.2007
Julkaisulistaan Sangatsu Mangan SE - toisin sanoen Naruto ja Sugar Sugar Rune.
18.12.2007
Päivitystä julkaisulistaan, suomenkielisiin mangoihin ja melkein mangoihin.
7.12.2007
Vuoden 2008 julkaisulista on nyt valmis ja tämän kuun lista taas (hetken) ajan tasalla. Lisätty myös Fullmetal Alchemistin ja Yu-Gi-Oh!:n haamukansia.
2.12.2007
Suurpäivitys julkaisulistaan ja melkein mangoihin sekä paljon uusia haamukansia.
19.10.2007
Julkaisulistaa päivitetty toden teolla ja Dream Kiss merkitty päättyneeksi.
29.10.2007
Päivitystä julkaisulistaan ja melkein mangojen luetteloon.
13.10.2007
Julkaisulistapäivitystä, Yu-Gi-Oh! 11:n ja 12:n esittelyt ja paljon lisää haamukansia.
22.9.2007
Päivitystä julkaisulistaan, Oh! My Goddessin ja Fushigi Yuugin haamukansia, Bizenghast 1:n esittely melkein mangoihin (kiitos Mastermindille!) ja haussa-osastoon uusia kirjoja.
31.8.2007
Päivitystä julkaisulistaan (mm. uusia animesarjoja Future Filmiltä) sekä monta uutta sarjaa melkein mangoihin.
8.8.2007
Yu-Gi-Oh! 13:n ja Fullmetal Alchemist 6:n esittelyt sekä "haamukansia" muutamien sarjojen kohdalle (toisin sanoen kertomaan, että mangan uusin osa on jo ilmestynyt, vaikkei siitä ole vielä tullut esittelyä). Näiden lisäksi pienoista päivitystä julkaisulistaan.
28.7.2007
Fushigi Yuugi 4:n ja 5:n sekä Astro Boy 2:n esittely. Myös päivitystä julkaisulistaan.
18.7.2007
Salapoliisi Conan 34:n, Inuyasha 22:n ja Oh! My Goddess 2:n ja 3:n esittelyt.
16.7.2007
Pientä viilausta julkaisulistaan ja Gunnm 6-8:n esittelyt. Roimasti uusia esittelyjä on luvassa tällä ja/tai ensi viikolla.
5.7.2007
Yu-Gi-Oh! 8:n ja 9:n esittelyt sekä Akira 4:lle kansikuva. Myös viimein uusi ulkoasu ja uudistetut linkitysnappulat, joten Doki Doki on nyt "virallisesti" avattu ja Oudot Otukset taakse jäänyttä elämää. Uusi lyhytosoite on nyt www.doki.urli.net.
23.6.2007
Gunnm 4:n ja 5:n esittelyt sekä kunnostusta ympäri sivua. Outojen Otusten muutos Doki Dokiksi on uutta ulkoasua ja linkitysnappuloita vaille valmis.
22.6.2007
Päivitystä julkaisulistaan ja Salapoliisi Conan 33:n, Inuyasha 21:n, Fullmetal Alchemist 5:n ja Emma 5:n esittelyt.